Sukset ovat valmiina ja pulkka on pehmustettu mäenlaskua varten, vain lumi puuttuu. Kummallisesti kutittelee paidan alla, ehkä hieman jännittää. Onko tänään se päivä, kun ensilumi sataa maahan? 

On ikävä lumisadetta, ilmassa leijailevia pieniä taideteoksia, jotka maalaavat maailman valkoiseksi. Ei yksi hiutale hankea tee, vaan tarvitaan monta pientä, kaunista hiutaletta, joista jokainen on erilainen. 

Yö on ollut kylmä. Taivaalla pienet ja suuret pilvet liikkuvat hitaasti ja niitä katsellessa hengitys höyryää niin, että silmälasien linssit menevät huuruun. Yksi pullea harmaa pilvi näyttää siltä, että sen sisällä voisi olla lumihiutaleita. Se liikkuu hassusti ja muuttaa koko ajan muotoaan. Se pullistelee ja keikkuu kuin laiva meren aalloilla.  

Mutta missä on talven taikuri? Ensilumi ei voi tulla ilman talven taikurin apua, sillä hän vapauttaa pilven sisältä olevat lumihiutaleet.

Mitä jos talven taikuri nukkuu, eikä muista herätä ollenkaan? Vai onko hän eksynyt väärään paikkaan, mennyt vahingossa Venetsiaan?

Muistan erään talven kauan kauan sitten, kun talven taikuri oli pahasti myöhässä. Olin silloin 200-vuotias, eikä partani ollut vielä kasvanut kovin pitkäksi. Siihen aikaan talvi tuli aina lokakuussa ja kesti pitkään. Mutta nyt oli jo joulukuu, ja maa oli vieläkin musta, harmaa, ruskea – kuin kuivuneen perunan kuori. Kutsuin kaikki lähiseudun tontut hätäkokoukseen. Miettisimme yhdessä, voisimmeko tehdä asialle jotakin. Mutta juuri kun kaikki tontut olivat saapuneet paikalle, alkoi valtava lumimyrsky. 

Hypimme, pompimme ja huusimme ilosta niin lujaa, että Porvoon joen varrella asuvat ihmiset luulivat sen olevan maanjäristys. Mutta meidän tonttujen riemutanssi se vain sai maan vavahtelemaan. 

Lunta satoi kaksi päivää aamusta iltaan. Ulos ei voinut mennä. Tonttupolut olivat lumen peitossa, ja lunta tuli koko ajan valtavasti lisää. Ne olivat elämäni hauskimmat kaksi päivää. Tutustuimme toisiimme pienen tupani lämmössä, sillä lähialueelle oli muuttanut uusia tonttuja perheineen, enkä tuntenut läheskään kaikkia vieraitani. Syötiin hyvin, tarinoitiin, laulettiin ja leikittiin sokko- ja hippaleikkejä. Kolmantena päivänä sade loppui ja tuli aurinko, kuinka kaunista ulkona olikaan.

Tein koivun tuohesta vierailleni pienet lumikengät, jotta kulkeminen pehmeän hangen päällä sujuisi helpommin. Lumikenkien pohjiin kirjailin linnunjalkaa muistuttavan kohokuvion. Kun vieraani lähtivät omille teilleen, näytti kuin hangen päällä olisi tepastellut lintuparvi, eikä kukaan tiennyt, että tonttuja siinä oli kulkenut kymmenkunta.