Koe Porvoo vuoden ympäri
Porvoo on loistava ympärivuotinen kohde niin lapsiperheille kuin yksin matkustavillekin. Sen lisäksi, että Porvoossa voi viettää minilomaa vuoden ympäri, löytyy kaupungista myös vuodenaikoihin liittyvää tekemistä ja nähtävää.
Kevät
Keväällä Porvoossa pääsee nauttimaan talven jälkeen heräävästä luonnosta sekä lämpimästä kevätauringosta. Lähiympäristöön kannattaakin tutustua esimerkiksi pyöräillen Pyöräilykarttaa hyödyntäen. Porvoon luontoon, historiaan ja kulttuuriin voi tutusta kävellen Citynomadin kävelykierrosten avulla.
Pääsiäisen aikaan löydät paikallisista suklaa- ja makeismyymälöistä pääsiäisaiheisia herkkuja, kuten esimerkiksi käsintehtyjä suklaamunia ja muita kausituotteita. Porvooseen kannattaakin matkustaa Herkkukartan perässä ja esimerkiksi kierrellä kaikki kartasta löytyvät kohteet. Käsintehtyjen ja Porvoossa valmistettujen suklaiden lisäksi Porvoosta löytyy muun muassa paikallisesti valmistettua jäätelöä sekä Porvoossa paahdettua kahvia.
Toukokuussa saa ihailla kirsikkapuiden kukintaa esimerkiksi Porvoon japanilaistyylisessä Kirjailijapuistossa.
Kesä
Kesäisin Helsingistä Porvooseen voi matkustaa tiettyinä päivinä m/s J. L. Runeberg -laivan ja Lättähattu-museojunan kyydissä. Porvoon matkustajasatamasta käsin järjestetään risteilyjä, joista osa kiertää keskustassa Porvoonjokea, kun taas toiset tekevät pidemmän kierroksen Porvoon lähisaaristoon.
Kesän aikana järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten taidenäyttelyitä, konsertteja, Porvoon Päivät sekä Smaku-ruokatapahtuma. Porvoon Päivinä kaupunki täyttyy ohjelmasta ja aktiviteeteista, ja Smakun aikana osa kaupungin ravintoloista ja kahviloista myy maisteluannoksia, jotka kilpailevat keskenään parhaan Smakuannoksen tittelistä. Porvoosta löytyy museoita ja muita nähtävyyksiä, joihin kannattaa kesän aikana tutustua.
Vanha Porvoo täyttyy kesällä tapahtumista, kuten teemaopastuksista ja katumusiikista. Kaduilla myydään paikallista jäätelöä ja ajoittain järjestetään myös torimyyntiä Raatihuoneentorilla. Vanhassa Porvoossa vierailtaessa kannatta tutustua pienten putiikkien valikoimiin sekä upeaan ravintola- ja kahvilatarjontaan. Laadukkaita ravintoloita ja kahviloita löytyy myös Vanhan Porvoon ulkopuolelta, sekä keskustan ytimestä, että kauempaa.
Kesäisin kannattaa ehdottomasti vierailla Porvoon saaristossa. Saaristoon pääsee esimerkiksi bussilla, autolla tai veneellä. Ulkosaaristossa sijaitsevaan Söderskärin majakalle pääsee alkukesästä tutustumaan yleisöristeilyn merkeissä ja loppukesästä omalla veneellä. Klovharun-luotoon, jossa Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä viettivät monta yhteistä kesää, pääsee tutustumaan yhtenä viikkona kesän aikana.
Jos kaipaat aktiivista kesätekemistä, kannattaa esimerkiksi kokeilla suppailua tai kajakointia Porvoonjoessa tai Hamarissa, tai suunnata helteisinä päivinä kaupungin uimarannoille viilentymään.
Syksy
Syksyn tullessa kannattaa suunnata ulos ihailemaan luonnon väriloistoa sekä hengittämään raikasta syysilmaa. Porvoosta löytyy monta luontopolkua, joista osasta löytyy lintutornit, joissa pääsee seuraamaan muuttolintujen matkaa kohti etelää. Luontopolkujen lisäksi Porvoosta löytyy kansallinen kaupunkipuisto, joka on yksi Suomen kymmenestä kansallisesta kaupunkipuistosta. Porvoon kansallisessa kaupunkipuistossa pääsee esimerkiksi tutustumaan Näsinmäkeen, Porvoon empirekaupunginosaan sekä Haikkooseen.
Alkusyksystä Porvoossa vietetään vuosittain Ostosten yötä, jolloin Vanhan Porvoon putiikit ovat tavallista myöhempään auki.
Porvoosta löytyy paljon tekemistä syyslomaa viettäville. Syyslomalla voi esimerkiksi harrastaa alamäkipyöräilyä Kokonniemen Bike Parkissa, kiipeilyä Kiipeilykeskus Grottanissa, testata omaa nokkeluuttaan paikallisissa pakohuoneissa tai vaikka mennä paikalliselle tallille kokeilemaan ratsastusta. Rennompaa lomaa kaipaavalle sopii esimerkiksi Hotelli Haikon Kartano & Spa, jossa pääsee irtiottoon arjesta kylpylähoitojen, altaiden, elämyssuihkujen ja saunomisen merkeissä.
Halloweenin aikaan Porvoossa vietetään perinteisesti Kummitusten yötä, jolloin Vanhassa Porvoossa on pelottavampi tunnelma ja putiikit ovat yömyöhään auki.
Talvi
Runebergin päivää vietetään joka vuosi 5. helmikuuta, jolloin Runebergintorttuja syödään ympäri Suomen. Poikkeuksen tekee Porvoo, jonka kahviloista saa Runebergintorttuja vuodenajasta riippumatta. Porvoosta löytyy J. L. Runebergin ja hänen perheensä koti, jossa pääsee tutustumaan Runebergin perheelle kuuluneisiin huonekaluihin, taideteoksiin, astioihin ja huonekasveihin. J. L. Runebergin kodissa kannattaa myös vierailla kesäisin, jolloin Fredrika Runebergin puutarha on kauneimmillaan.
Helmikuussa järjestetään vuosittain Porvoon valot -valofestivaali, jonka aikana kaupunki täyttyy valoinstallaatioista sekä äänimaisemista.
Talvella Porvoosta löytyy paljon aktiivista tekemistä, ja esimerkiksi helmi- ja maaliskuussa kannattaa suunnata Porvooseen viettämään talvilomaa. Porvoossa voi esimerkiksi lasketella Kokonniemen laskettelukeskuksessa, joka sijaitsee kaupungin ytimessä, sekä hiihtää valaistuilla laduilla. Latuja löytyy esimerkiksi Kokonniemestä, Humlasta, Joonaanmäestä sekä Haikkoosta.
Porvoonjoen jäätyessä voi Porvoon jokilaakson maisemiin tutustua esimerkiksi kävellen tai luistellen. Silloin pääseekin erityisen lähelle ihastelemaan Porvoon punamultaisia ranta-aittoja.
Joulun lähestyessä Porvoosta tulee tunnelmallinen joulukaupunki. Vanha Porvoo värikkäine vanhoine kujineen ja joulukoristeineen, kirkkoa unohtamatta, huokuu entisaikojen joulutunnelmaa. Porvoossa järjestetään marras- ja joulukuussa joulumarkkinat, vietetään Lucian päivää 13. joulukuuta ja julistetaan jouluaattona joulurauha.